Suomenopettajat ry:n keskustelutilaisuus jäsenistölle mahdollisesta yhdistymisestä ÄOL:n kanssa

30.1.2025

Suomenopettajat ry:n hallitus järjesti jäsenistölleen 29.1.2025 keskustelutilaisuuden mahdollisesta yhdistymisestä Äidinkielen opettajain liiton kanssa. Tilaisuudessa käytiin läpi yhdistymisen taustaa, tavoitteita ja sen vaikutuksia toimintaan. Jäsenet pääsivät jakamaan näkemyksiään pienryhmissä sekä esittämään kysymyksiä. Tilaisuuden pohjalta on selvää, että yhdistymiseen liittyy sekä mahdollisuuksia että kysymyksiä, joita halutaan vielä pohtia ennen lopullista päätöstä. Jäsenistöä pohditutti muun muassa se, tulisivatko kaikki koulutusalat varmasti edustetuksi sekä se, millaisena paikallisyhdistysten toiminta jatkuisi.

Missä vaiheessa yhdistymisvalmistelut ovat nyt?

Yhdistymisprosessi käynnistyi jäsenistölle 2023 järjestetyllä alustavalla kyselyllä, jossa enemmistö kannatti yhdistymisen edistämistä. Tämän pohjalta hallitukset aloittivat yhdistymissopimuksen valmistelun. Suomenopettajat ry:n jäsenistö päättää yhdistymisestä vuosikokouksessa maaliskuussa 2025.

Yhdistymisen toteutuessa Äidinkielen opettajain liitto muuttaa nimensä Suomen kielen ja kirjallisuuden opettajat ry:ksi, ja Suomenopettajat ry:n toiminta päättyy. Kaikki nykyiset jäsenet voivat liittyä uuteen yhdistykseen, ja kunniajäsenet siirtyvät suoraan uuden yhdistyksen kunniajäseniksi. Taloudelliset ja hallinnolliset siirtymät on suunniteltu vaiheittain, ja yhdistyminen tapahtuisi lopullisesti marraskuussa 2025.

Miten mahdollinen yhdistyminen etenee?

  • Tammikuu 2025: Äidinkielen opettajain liiton vuosikokous päätti yhdistymisen puolesta
  • Maaliskuu 2025: Suomenopettajat ry:n vuosikokous äänestää yhdistymisestä.
  • Kevät–syksy 2025: Yhdistyksen hallinnolliset ja taloudelliset siirtymät valmistellaan.
  • Marraskuu 2025: Suomenopettajat ry tekee tilinpäätöksen, ja varat siirtyvät Suomen kielen ja kirjallisuuden opettajat ry:lle. Yhdistyslaki edellyttää virallisia loppuselvityksiä, jotka tehdään tämän aikataulun mukaisesti.

Miten voit vaikuttaa?

Jäsenistön ääni on keskeinen tässä prosessissa. Lopullinen päätös yhdistymisestä tehdään vuosikokouksessa, jossa kaikki paikalle tulevat jäsenet voivat äänestää. Yhdistyminen toteutuu, jos vähintään ⅔ jäsenistä äänestää yhdistymisen puolesta. Keskustelutilaisuus osoitti, että jäsenet ovat aktiivisesti mukana ja haluavat varmistaa, että yhdistyminen palvelee kaikkien etua.

Kiitos kaikille keskustelutilaisuuteen osallistujille!